STESO ry – Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot

Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatot on vuonna 2002 perustettu yhdistys, jonka jäsenet ovat pääsääntöisesti terveydenhuollon organisaatioita (sairaanhoitopiirejä, kuntayhtymiä ja terveyskeskuksia). Yhdistys koostuu 22 varsinaisesta jäsenorganisaatiosta sekä kolmesta kannattajajäsenestä. Yhdistys on jäsenenä kansainvälisissä Health Promoting Hospitals and Health Services – sekä Task Force Migration, Equity and Diversity (TF MED) -verkostoissa. Yhdistys tukee toiminnallaan Suomen sairaaloita […]

Kuvituskuvassa eri taustaiset ihmishahmot soittavat, maalavat ja tanssivat kaupunkisiluetin edessä

ArtWell: Sosiaalinen hyvinvointi kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellisenarvioinnin keskiöön

Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -selvityshanke (ArtWell) on kartoittanut asiantuntijalähtöisen tutkimuksen avulla kulttuurihyvinvointitoiminnan kustannushyötyyn ja -vaikutukseen liittyviä tekijöitä ja mekanismeja. Itä-Suomen yliopiston Puheenvuoroja-blogissa esitellään sidosryhmätyöpajasta ja yhdeksän avainasiantuntijan haastatteluista saatuja osatavoitteen tuloksia. Pääset tutustumaan myös hankkeessa aiemmin toteutetun kirjallisuuskatsauksen tuloksiin täältä. ArtWellin toteuttamassa tutkimuksessa asiantuntijat tarkastelivat kulttuurihyvinvointitoimintaa yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä terveys- ja hyvinvointinäkökulmasta. Yhteistä näiden alueiden eri toimijoille oli […]

Viisi ihmistä tanssii rannalla kesällä auringonlaskun aikana

Taike: Taide ja kulttuuri kantaa kaikkien kriisien yli

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Tehtävänämme on edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Apurahojen ja avustusten jakaminen taiteen ja kulttuurin edistämiseen on yksi tehtävistämme. Taiken kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijapalvelut kietoutuvat taiteilijan työn ympärille. Taide on taidetta, vaikka se tapahtuu erilaisissa ympäristöissä. Uskomme siihen, että taide ja kulttuuri kantaa kaikkien kriisien yli. Mitä? Asiantuntijapalvelumme tavoitteena […]

Sosped-säätiö: vertaisuutta, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Sosped-säätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, joka edistää yksilön hyvinvointia vertaisuuden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kautta. Teemme töitä monipuolisesti sosiaalisen toimintakyvyn, toiminnallisten riippuvuuksien ja kehitystoiminnan parissa. Erityisesti keskitymme sellaisten ihmisryhmien tukemiseen, jotka yhteiskunnallisen tilanteen seurauksena ovat ajautuneet ongelmiin tai jääneet vaille julkista tukea. Koulutamme toimintojemme ääreltä vapaaehtoisia, ammattilaisia ja kokemusasiantuntijoita. Kokemustiedon ja -asiantuntijuuden avulla pyrimme vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asenteisiin […]

Kuvituskuvassa eri taustaiset ihmishahmot soittavat, maalavat ja tanssivat kaupunkisiluetin edessä

ArtWell: Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi on vähäistä ja tarvitsee rohkeaa yhteiskehittämistä vaikuttavuuden arvioimiseksi

ArtWell-selvityshankkeessa on kartoitettu kulttuurihyvinvointitoimintaan ja sen arviointiin liittyvää tutkimusta sekä selvitetty tarpeita jatkoa varten. Ensimmäinen selvitystyön tuloksia avaava blogikirjoitus on julkaistu ja löytyy Itä-Suomen yliopiston Puheenvuoroja-blogista.  Hankkeen tekemän kartoittavan kirjallisuuskatsauksen mukaan kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi on niukkaa ja tarvitsee rohkeaa yhteiskehittämistä syy-seuraussuhteiden todentamiseksi.  ArtWell – eli Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -selvityshankkeessa tarkastellaan kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellista arviointia sekä kehitetään […]

Marko Kilpi

Marko Kilpi on Kulttuurihyvinvointipoolin uusi puheenjohtaja

Valtakunnallinen Kulttuurihyvinvointipooli perustettiin toukokuussa 2020 vahvistamaan kulttuurihyvinvoinnin merkitystä osana ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Poolin ensimmäisenä kutsuttuna puheenjohtajana toimi kansanedustaja (sd) Merja Mäkisalo-Ropponen. Kahden toimintavuoden aikana pooli on kasvanut seitsemän perustajatahon aloitteesta 22 jäsenen ja neljän asiantuntijajäsenen aktiiviseksi vaikuttajayhteisöksi. Kesäkuussa 2022 Kulttuurihyvinvointipoolin uutena puheenjohtajana aloittaa kansanedustaja Marko Kilpi. Kulttuurihyvinvointipooli edistää Kilvelle tärkeitä asioita Marko Kilpi on ensimmäisen […]

Kuva kesäisestä keskustelutilaisuudesta Porista. Kuvassa tekstit: Olemme mukana SuomiAreena, MTV, Pori 11.-1

Kulttuurin merkitys yhteiskunnassa -keskustelutilaisuus SuomiAreenassa 11.7.

Kultuurihyvinvointipooli järjestää osana vuoden 2022 SuomiAreenaa keskustelutilaisuuden, jonka aiheena on kulttuurinen kestävyys eli mikä merkitys kulttuurilla on yhteiskunnassa – erityisesti vaikeina aikoina. Missä merkityksessä kulttuuri ja taide on yhteiskunnallisen ja yksilöllisen resilienssin vahvistajana? Kuinka taide auttaa yhteiskuntaa ja yksilöä toipumaan koronakriisin vaikutuksista, ja kuinka yhteiskunta auttaa taide-alaa toipumaan koronakriisin vaikutuksista? Juontajana toimii Kulttuuri- ja taidealan […]

Kulttuurihyvinvointipoolin jäsenistöä istuu pitkän pöydän ääressä osallistumassa jäsenkokoukseen

Kulttuurihyvinvointipooli 2020-2022: Katsaus kahteen ensimmäiseen toimintavuoteen

Kulttuurihyvinvointipooli perustettiin toukokuussa 2020 vahvistamaan kulttuurihyvinvoinnin merkitystä osana ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kesäkuussa 2022 Kulttuurihyvinvointipoolin perustamisesta on kulunut vähän reilut kaksi vuotta. Tässä katsauksessa tarkastellaan, mitä ensimmäiset toimintavuodet ovat pitäneet sisällään ja mitä asiantuntevan ja omistautuneen jäsenistön ansiosta on saatu aikaan. Kulttuurihyvinvointipoolin jäsenistö kasvaa kohisten Kulttuurihyvinvointipoolin jäsenistö koostuu valtakunnallisista kulttuurihyvinvoinnin toimijoista. Kulttuurihyvinvointipoolin perustajajäsenet ovat Taikusydän / […]

Kuvituskuvassa eri taustaiset ihmishahmot soittavat, maalavat ja tanssivat kaupunkisiluetin edessä

Kulttuurihyvinvointipooli mukana ArtWell-tutkimushankkeessa, jossa kehitetään menetelmiä kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudelliseen arviointiin

ArtWell-tutkimushankkeessa kehitetään menetelmiä kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudelliseen arviointiin sekä laaditaan toimenpidesuosituksia menetelmien jatkokehitykseen Suomessa.  Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -hanke (lyhyemmältä nimeltään ArtWell) on keväällä 2022 käynnistynyt tutkimushanke, jossa tarkastellaan kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellista arviointia ja arviointimenetelmiä, sekä kehitetään toimenpidesuosituksia arviointitoiminnan jatkokehitykseen Suomessa. Valtioneuvoston rahoittamaa tutkimushanketta toteuttaa Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talo yhdessä Taideyliopiston CERADA tutkimuskeskuksen ja Kulttuurihyvinvointipoolin kanssa. Kulttuurihyvinvointipoolin yhteystahona hankkeessa toimii Taiteen Sulattamo ry.   […]