Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -selvityshanke (ArtWell) on kartoittanut asiantuntijalähtöisen tutkimuksen avulla kulttuurihyvinvointitoiminnan kustannushyötyyn ja -vaikutukseen liittyviä tekijöitä ja mekanismeja. Itä-Suomen yliopiston Puheenvuoroja-blogissa esitellään sidosryhmätyöpajasta ja yhdeksän avainasiantuntijan haastatteluista saatuja osatavoitteen tuloksia.
Pääset tutustumaan myös hankkeessa aiemmin toteutetun kirjallisuuskatsauksen tuloksiin täältä.
ArtWellin toteuttamassa tutkimuksessa asiantuntijat tarkastelivat kulttuurihyvinvointitoimintaa yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä terveys- ja hyvinvointinäkökulmasta. Yhteistä näiden alueiden eri toimijoille oli kokonaisvaltainen käsitys siitä, että taide- ja kulttuuritoiminnan sisältöjen ohella etiikka, estetiikka, luonto, ihmissuhteet ja pitkäjänteinen toiminta ovat kulttuurihyvinvointitoiminnan keskeisiä vaikuttavuuden osatekijöitä.
ArtWell-selvityshankkeessa tarkastellaan kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellista arviointia sekä kehitetään toimenpidesuosituksia arviointitoiminnan jatkokehitykseen Suomessa. Hankkeen tarkoituksena on tukea päätöksentekoa sekä vaikuttaa yleiseen tietouteen taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista.
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan VN-TEAS-rahoituksella mahdollistettua hanketta toteuttavat Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talo, Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskus sekä Kulttuurihyvinvointipooli, jonka yhteystahona toimii Taiteen Sulattamo.