Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -selvityshanke (ArtWell) on kartoittanut asiantuntijalähtöisen tutkimuksen avulla kulttuurihyvinvointitoiminnan kustannushyötyyn ja -vaikutukseen liittyviä tekijöitä ja mekanismeja. Itä-Suomen yliopiston Puheenvuoroja-blogissa esitellään sidosryhmätyöpajasta ja yhdeksän avainasiantuntijan haastatteluista saatuja osatavoitteen tuloksia. Pääset tutustumaan myös hankkeessa aiemmin toteutetun kirjallisuuskatsauksen tuloksiin täältä. ArtWellin toteuttamassa tutkimuksessa asiantuntijat tarkastelivat kulttuurihyvinvointitoimintaa yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä terveys- ja hyvinvointinäkökulmasta. Yhteistä näiden alueiden eri toimijoille oli […]
Artikkelit avainsanalla kulttuurihyvinvointitoiminta
ArtWell: Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi on vähäistä ja tarvitsee rohkeaa yhteiskehittämistä vaikuttavuuden arvioimiseksi
ArtWell-selvityshankkeessa on kartoitettu kulttuurihyvinvointitoimintaan ja sen arviointiin liittyvää tutkimusta sekä selvitetty tarpeita jatkoa varten. Ensimmäinen selvitystyön tuloksia avaava blogikirjoitus on julkaistu ja löytyy Itä-Suomen yliopiston Puheenvuoroja-blogista. Hankkeen tekemän kartoittavan kirjallisuuskatsauksen mukaan kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi on niukkaa ja tarvitsee rohkeaa yhteiskehittämistä syy-seuraussuhteiden todentamiseksi. ArtWell – eli Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi -selvityshankkeessa tarkastellaan kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellista arviointia sekä kehitetään […]