Kukunori on järjestö ja kehittäjäorganisaatio, jonka tarkoituksena on rohkaista ja innostaa kaikkia tarttumaan toimeen ja tulemaan mukaan kehittämään uutta hyvinvoinnin kulttuuria. Haaveilemme maailmasta, jossa kaikki voivat hyvin ja jokainen näkyy ja kuuluu – itselleen ominaisella tavallaan. Uskomme, että hyvinvoinnin edellytys on hyvä mielenterveys. Toimintakulttuurimme ja näkymättömät rakenteet vaikuttavat meidän kaikkien hyvinvointiin ja niistä täytyy puhua […]
Artikkelit avainsanalla mielen hyvinvointi
Miltä voisi näyttää kulttuurihyvinvoinnin tulevaisuus vuonna 2035?
Kulttuurihyvinvointipoolin ohjausryhmä kokoontui 19.8.2021 Taiteen Sulattamolla tulevaisuustyöskentelyn merkeissä. Kyseessä oli samalla ensimmäinen ohjausryhmän live-kokoontuminen poolin toiminnan aikana. Päivän aikana työstettiin kulttuurihyvinvoinnin tulevaisuusskenaarioita ja luotiin kolme tulevaisuuskuvaa: dystopia (kauhukuva), utopia (ihannetila) ja BAU (business as usual) -malli, jonka voisi kääntää vapaasti ”jatketaan samaan malliin”. Skenaarioissa tarkasteltiin kulttuurihyvinvoinnin mahdollisia tulevaisuuksia aina vuoteen 2035 saakka. Työskentelyä luotsasi organisaatiosuunnittelija […]
Kulttuurihyvinvointi on Taiteen Sulattamon toiminnan ydin
Taiteen Sulattamo on mielenterveysjärjestö, jonka toiminnan tarkoituksena on edistää mielenterveyttä taiteellisten, kulttuuristen ja luovien toimintatapojen avulla. Sulattamo on olemassa tarjotakseen mielenterveystoipujille sekä muille erityisryhmille positiivisia rooleja yhteiskunnassa taidetoiminnan ja osallisuuden kautta.
Kulttuurihyvinvointi on MIELI ry:lle tärkeää
Kulttuuritoiminta näkyy monipuolisesti MIELI ry:n toiminnassa.
Mielenterveyden keskusliitto: taide ja kulttuuri tukevat toipumista ja kannustavat itseilmaisuun
Kulttuuri on kiinteä ja tärkeä osa Mielenterveyden keskusliiton toimintaa, niin toipumista tukevana kuin toimintaan kannustavana elementtinä.