Kukunori logo

Kukunori luo uutta hyvinvoinnin kulttuuria

Kukunori on järjestö ja kehittäjäorganisaatio, jonka tarkoituksena on rohkaista ja innostaa kaikkia tarttumaan toimeen ja tulemaan mukaan kehittämään uutta hyvinvoinnin kulttuuria. Haaveilemme maailmasta, jossa kaikki voivat hyvin ja jokainen näkyy ja kuuluu – itselleen ominaisella tavallaan.

Uskomme, että hyvinvoinnin edellytys on hyvä mielenterveys. Toimintakulttuurimme ja näkymättömät rakenteet vaikuttavat meidän kaikkien hyvinvointiin ja niistä täytyy puhua ja tuoda niitä näkyväksi, jotta niihin voidaan vaikuttaa. Kulttuuri voi olla tässä yksi oiva väline. 

Kulttuuri ja hyvinvointi ovat läsnä jo järjestömme nimessä. Nimi tulee runoilija Lauri Viidan teoksesta Kukunor: Satu ihmislapsille. Vakavien mielenterveysongelmien kanssa läpi elämänsä paininut kirjoittaja oli elävä esimerkki siitä, etteivät mielenterveysongelmat ole korkeakulttuurin luomisen este. Yhtäältä hänen elämänsä muistuttaa myös siitä, ettei kulttuurin luominen poista mielenterveysongelmia.

Päivittäisessä työssämme kehitämme yhdessä muiden kanssa välineitä, menetelmiä ja ratkaisuja, joilla luodaan hyvinvointia heikommassa asemassa oleville ihmisille. Menemme ihmisten luo, ideoimme yhdessä ja ryhdymme kokeilemaan. Opimme kokeiluista ja kehitämme edelleen. Työtapojamme ovat muun muassa kokeilukulttuuri, muutosmuotoilu ja kulttuurin tekeminen yhdessä. Ratkaisumme vahvistavat yhteisöllisyyttä ja toimijuutta herättäen innon rakentaa tulevaisuutta – mitä kaikkea elämä voikaan tarjota minulle, sinulle ja meille?

Yhdessä tekemällä asioihin voi mennä hieman kauemmin, mutta lopulta saatamme päätyä jonnekin jonne emme olisi yksikseen nopeasti kulkemalla päässeet. Monet kulttuurihyvinvointitoimijat olivat aiemmin toisistaan tietämättömiä ja omissa siiloissaan. On siis selvää, että kulttuurihyvinvointipooli perustettiin tarpeeseen kokoavaksi ja edustavaksi asiantuntijaelimeksi. Mallia saatiin mielenterveyspoolista, joka oli osannut jo tehdä esimerkillistä vaikuttamistyötä.

Olemme Kukunorissa todella ylpeitä minkälaiseksi kulttuurihyvinvointipooli ohjausryhmätyöskentelyn kautta lopulta muotoutui: yhdenvertaisuutta ja osallisuutta rakentavaksi verkostoksi, joka tuo asiantuntijuutta koko kirjavan toimialan näkyväksi tekemiseen. Hienoa, että olemme saaneet olla mukana perustamisvaiheista asti!

Lue lisää ja tutustu Kukunorin verkkosivuihin
sekä seuraa Kukunoria somessa:
Kukunorin Facebook-sivu
Kukunori Twitterissä
Kukunori Youtubessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *